Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
[ ]
12.04.2011 - 12:22

 Touhukas viikonloppu takana, eikä ihan kaikkea suunniteltua päässyt edes toteuttamaan. Tarkoitus oli lauantaina palauttaa Oona tiitinen kotiinsa ja käydä katsomassa Nitron lapsenlapsia. Tämä kuitenkin peruuntui aikataulujen takia. Oona kyllä jouduttiin hyvästelemään ja nyt vain odotellaan minkä tuloksen tämä seksiloma suo.

 Illalla saapui Erika, Remuksen ja Riesun kanssa. Erika oli Hyvinkäällä kasvattajan peruskurssilla ja minä trimmasin Riesun tuleviin näyttelyihin. hauskaa oli, höpöteltiin yötä myöten ja varsin väsyneen näköinen oppilas lähti sunnuntai aamuna kurssille. Riesu oli ilo tehdä. Umpimusta, hienokarvainen ja hyvin pöydällä käyttäytyvä nuori herra. Tsemppiä näytelmiin, jos olen paikalla tulen kehän laidalle tietenkin jännäämään!

Sunnuntai illalla, Erikan porukan poistuttua saapuivat seuraavat vieraat. Mun kummilapset Luca ja vili omistajineen kera yhden ylimääräisen käpsyn. Edellisyön neljäntunnin unilla sitten jatkettiin taas turinointeja ja seuraavan päivän suunnittelua. Ihan minun takia eivät mun kummiperhe olleet Vilppulasta asti tänne ajaneet. Se taannoinen Ruotsin reissu vaan päätyi siihen, että se pentueen lupaavin ja vapaana ollut narttu oli tulossa Suomeen. Ja Juhan ja sallan osaomistukseen Anun kanssa! Ehdittiin me kaikelta jännitykseltä karvaamaan Luca ja Vilikin. 

jatkuu....

Niin siis lupaavin mun mielestä. Sehän ei ole koko universumin näkemys se. Mutta ihan yhtä hurmaava ja kaunis Svea oli kun se tavattiin Anun luona. Myös rakas Sophie oli ilo tavata pitkän ajan päästä. Ja Nitron pennut<3 Niistä oli kasvanut isoja ja reippaita ja mun lempparit sieltä kyllä löytyi. Poika niin lemppari että sain jätettyä siihen jalostusoikeuden itselleni. Aika sitten näyttää kasvaako kakara sellaiseksi miksi nyt lupaa.

Kuvia Nipa-lapsista ja Sveasta: (Svea ilman pantaa)

 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Tajunnanvirtaa ja kertomuksia Ninnin laumasta. Koirista ja pikkuisen muistakin