Kiiwin koirakoulu
 

Oppitunti 1

Mä siis oon Kiiwi. Mun tehtävä on kertoo teille vähän koulujuttuja. Juttuja siitä, miten koirat oikeesti käyttäytyy ja juttuja miten voitais ihmiset saada oppimaan meidän säännöt. 
Ihmisten opetus on aika helppoo. Se vaatii vaan määrätietoisuutta ja periksiantamattommuutta, ja koska ihmiset on vähän hitaita, paljon kärsivällisyyttä.
Siis ihmisethän oppii mitä vaan. Vaikka ne kielellisesti on aika jälkeenjääneitä, niiden kehonkieli esimerkiks on aivan liian jäykkää, ne silti oppii joukon signaaleja ja ehdollistuvat melko nopeasti jos niille vaan kaavamaisesti jaksaa jankuttaa. Mutta ei nekään ilman kiitosta jaksa teitä palvella. Eli älkää unohtako olla välillä hellyyttäviä ja suloisia. Voitte vaikka suorittaa pari niiden määräämää juttua. Siis ihan vaan hämyksi, että ne jatkaa elämistä harhaluulossa jotenkin viisaampina eläiminä. Eikä koskaan mitään temppuja, jos ne ystäville ja naapureille alkaa esittää kuinka hyvin te muka osaatte!

Aloitetaan vaikka ihan alkeista. Siis siitä, että sä pentuna just oot muuttanut siihen sun palveluyksikköön, eli perheeksi ne sitä itse kutsuu. Joskus ihmiset kuvittelee, että sä, pieni kaikkivoipa pentu, haluatkin nukkua yksin jossain keittiön lattialla. (Ja jääkaapin ovihan on aina öisin kiinni). Miksi sun pitäisi viettää yösi ilman omaa tyynyä parisängyssä? Rupeat vaan parkumaan heti kun valot sammuu. Kitiset ja vingut ja vollotat ihan satasella. No aluksi ne lepertelee sieltä pehmeiltä pieluksilta, että koittaisit rauhoittua. Joku voi jopa kömpiä sieltä tarjoamaan sulle jonkun puruluun. Aika kornia, senkö sä sitten tyynyks laitat pääsi alle?
Jatka vaan sitkeästi parkumista, raavi ovea ja ole surkea. Seuraavaks onkin sitten kaikkein riskeintä olla oven takana. Sieltä voi hyppiä joku mukamas kiukkuinen ihminen heristämään sulle sormea ja lässyttämään jotain aikaisesta aamuherätyksestä. Kaikkein kiivaimmat ja tyhmimmät voi heittää sua jopa aamutohvelilla. Mutta jatka vaan urhoollisesti ja väsymättä sitä parkumista. Ihmiset on hermorakenteeltaan aika heikkoja, ja jossain vaiheessa yötä sut kopataan kainaloon ja asetellaan tyynylle oman ihmisoppilaan viereen.
Tuskin tarttee paria yötä enempää toistaa kun ihmiset jo oppii mikä sun paikkas on.

No, okei. Äsken kuvatut perheet omaa vanhentuneen käsityksen nukkumisjärjestelyistä. Tänä päivänä suurin osa ihmisperheistä on jo senverran sivistyneitä, että ne on oppineet meidän olevan laumaeläimiä ja kuinka luonnotonta on juuri emostaan ja sisaruksistaan erotettu pentu, sulkea yöksi vielä eroon uudesta korvikelaumastaan. Modernit, nk. helpot perheet tosin voivat vielä tinkiä, että pitäisi nukkua lattialla, siinä vaaleanpunaisella pehmotyynyllä, niin kuin minäkin. Mutta kyllä munkin perhe kohta tajuaa, että niillähän on sängyssä ihan hyvin tilaa mullekin. Itse en vielä sänkyyn osaa hypätä, mutta hissi toimii kun tarpeeksi riehuu!

Hyviä unia!
Kiiwi-krokotiili

Oppitunti 2: Sisustussuunnittelu

Sä oot jo päässyt perheen makkarin herraks. Voit herätellä niitä sieltä sängystä milloin haluat. Seuraavaksi pitää miettiä vähän omia virikkeitä ja ulkolenkkejä.

Virikkeet ensin. Siis nää ihmisethän harrastavat keräilytaloutta. Niillä on tuhansia juttuja kotonaan meitä varten. Ensiksi, ne ei osaa sisustaa ja toiseksi ne luulee kaikkia tavaroitaan jotenkin arvokkaiksi. Lisäksi niillä on ylikehittynyt omistamisen tarve kaikkeen turhaan tavaraan, tavaraan joille ne ei löydä järkevää käyttöä, mutta jota ne ei halua luovuttaa meille.

Aloita vaan kaikesta irtoromusta mikä mahtuu suuhun. Ekaks niitä naurattaa kun sä raahaat kenkätelineestä lenkkaria kokoa 45. Perheen äipän juhlakengät on vähän riskimpi yrittää omia. WC:ssä on kaikkea mukavaa, vessapaperia ja likaisia sukkia. Pölli vaan kaikki omiksi leluiksi mikä vaan irtoo. Jos perheessä on lapsia, tuottaa se vaan lisähupia. Niillä on monesti kaikkea kivaa pientä krääsää aina legopalikoista koulukirjoihin. Lopulta sä oot raahannut kaikki mahdolliset, muka tarpeelliset tavarat, pitkin poikin huushollia. No, sitten joku perheestä saa mitan täyteen. Mutta ei se mitään. Sä olet opettanut uuden sisustusmallin ja pääseepä perhe eroon kaikesta turhasta omaisuudesta. (hajun perusteella niitä juhlakenkiäkään ei olla käytetty sitten rippijuhlien).

Ole tarkkana. Yleensä se perheen äippä, työpäivän jälkeen rupeaa hajottamaan sun sisustusta. Katso tarkkaan, ihan varmasti se ei löydä alkuperäistä paikkaa kaikelle tälle tavaralle! Ja aina se unohtaa lattialle jotakin, se on sitten sinun!

Toistoja toverini, toistoja. Ja päivä päivältä sinne lattialle jää yhä enemmän roinaa. Roinaa jota on vaalittu tarpeellisena, mutta sinä olet vasta näyttänyt näiden tavaroiden todellisen paikan. Prosessin edetessä, sisustuskin alkaa näyttää jo siedettävältä ja perhe on vapautettu turhasta materiasta!

Jos sinun perheesi sattuu olemaan sitä hölmöä sorttia, joka kyllästyneenä kenkien pureskeluusi, lahjoittaa sinulle ihan luvan kanssa jotkin ratkeilleet hikilenkkarit. Olet onnenpekka, tämä perhe on helppo kouluttaa luovuttamaan mitä tahansa, aina kaukosäätimistä tuolinjalkoihin. Toki nykyään ihmiset on niin pehmeitä, että ne ostaa sulle kassikaupalla ihan luvallisia leluja. Jos satut päätymään tällaiseen perheeseen, etkä omaa kovin omistushaluista luonnetta, tyydy pikkuhiljaa näihin. Mutta jos jokin oma lelu ei miellytä, revi se riekaleiksi. Ihan varmasti jo heti seuraavana päivänä kaupasta on ostettu jotain vielä kalliimpaa ja isompaa. (Se on se keräilytalous mitä voit vahvistaa myös omassa perheessäsi.) Allekirjoittanut ihan oikeasti nauttii eniten silti siitä solmutetusta tennissukanriekaleesta jota voi oman ihmisen kanssa kiskoa kilpaa.

Ai niin, se ulkoilu. No ehkä jatketaan siitä ensi kerralla. Sillä aikaa harjoitelkaa näitä. Lopputulos on taattu, kuuliainen perhe ja kaikilla hyvä mieli.

Oppitunti 3: Ulkoilu ominpäin

Eli ihmisillä on kumma käsitys lauman lenkkeilystä ja reviirin vahtimisesta. Ensiksi ne luulee, että ne tietää parhaiten missä lenkkeillään ja milloin, sekä mikä on meidän reviiriä ja mikä ei.
Ihan aluksi ne haluaa rajoittaa sun menemistä niillä ällön värisillä pentuhihnoilla. Kaulaan pistetään sellainen silmukka ja siihen kiinnitetään sellainen napanuora joka menee ihmisen käteen. Hei, kun emo on purrut napanuora poikki, on se sitten semmoisten siteiden loppu. Mehän ollaan yksilöitä ja itse halutaan päättää mihin mennään ja kenen kanssa!
No asiaan. Se remmihässäkkä on siis sidottu sun kaulaan. Ja voitte uskoa kuinka mä pelästyin, kun sellanen ekan kerran mulle laitettiin. Lähettiin ihan normaalisti ulos ja yhtäkkiä joku kuristaa kaulasta ja samalla oma äippä kehuu. Siis mä luulin tosissaan, että se on joku ihmisten apuväline jolla ne yrittää puristaa kakan ja pissan meistä ulos! Ihan totta, senverran se kuristi, että luulin pissan lurahtavan jo ihan siitä syystä. Mutta ei, se on ihmisten keksintö, että ne pystyy rajoittamaan meidän menoa. Ne päättää mihin mennään ja koska saa pysähtyä. 

Mutta keinot on meilläkin. Itse keksin esittää, että jalat vaan halvaantuu, eikä voi kävellä sellaisessa kahleessa. Jos naapurustossa asuu niitä herkkiä vanhoja ihmisiä, kannattaa kokeilla kiljumista. oma ihminen ei kehtaa kauaa raahata sua niiden paheksuvien silmien alla, vaan vapauttaa sut jotta hiljenisit. Eihän kukaan halua vanhojen kääkköjen vihoja niskaansa!

Tosi on, että joskus sun on sulatettava se remmi kaulassasi. Mutta mitä pidemmälle pistät hanttiin sen helpommin pääset etenemään myöhemmin. Sillä vaikka se remmin pää tosiaan on siellä ihmisen kädessä, niin pitkäjännitteisellä koulutuksella se höpsö ei kohta huomaa kuka vie ketä. Jos haluat mennä, koveta kurkkusi ja kisko! Jos et halua mennä, halvaannu. Pehmo-ihminen alkaa pikkuhiljaa antamaan periksi ja lopulta lenkit sujuu niin kuin tahdot.

Jos olette menossa kivaan paikkaan, kannattaa näytellä taas mallikoiraa, sen paremmin sua kiitetään ja halitaan.

Toiset ihmiset toki tietää, ettet saisi määrätä. Mutta jos ne vaan karjuu hihnan päässä typeriä komentojaan, älä reagoi. Korvasi voivat vähän soida, mutta harvoin tästä mitään pahempaa seuraamusta tulee. Ja toiset ihmiset ovatkin sitten liian fiksuja lähteäkseen mukaan tähän huijaukseen. Ne ihmiset tosin palkkaavat ruhtinaallisesti, kun tottelet. Ja usein palkkana onkin päätön riehuminen vapaana!

Eikun hillukaa hihnoissanne! 
Kiiwi-krokotiili

Oppitunti 4: Opetetaan ihminen leikkimään

Ihmiset on pääsääntöisesti aika tosikkoja ja jäykkiä. Tai sitten ne omaa sellaisen huumorintajun, ettei sitä muut elukat ymmärräkään. Muutamia yksinkertaisia leikkejä on silti tosi helppo opettaa näillekin vajaamielisille.

Ekaks äänen käyttö. Ihminen osaa kyllä äännellä kaikkea älytöntä, mutta kovin suulaita ne ei silti ole. Ovikellon soidessa ne on auttamattoman flegmaattisia. Siis ei mitään kiirettä puolustamaan reviiriä ja ajamaan tunkeilijoita pois. Ekaks opetetaan vauhti ja siinä samassa ne oppii haukkumaan. Ihan tosi, uskokaa pois. Seuraavat harjoitukset omaksutaan helpommin kerrostalossa kuin oman pihan omaavissa asunnoissa.

Kun ovikello soi pitää ekaks varmistaa, että ihminen havahtuu. Hirveä varotushaukku yleensä tehoaa. Sitten katsotaan että ihminen osaa seurata ovelle. Mitä nopeammin ihminen lähtee perään sen villimmäksi sen saa koulittua. Haukutaan ovella ja hypitään seinille. Jos ihminen rupeaa huitomaan ja tyrkkimään sua kauemmaksi, hyvä. Lisää vähän tehoa toimintaasi ja kohta näet ihmisenkin lisäävän liike-energiaansa. Motivoi ihmistäsi ihan äärirajoille. Kun ihminen päästää pienenkin äänen suustaan, on tavoite melkein saavutettu. Kohta se jo haukkuu! Ja mitä kovemmin se huutaa ja haukkuu ja heiluu siinä ovella, sen kovemmin sinä yllytät sitä! Palkinnoksi se yleensä avaa oven ja tunkeilija pääsee sisään. Vieteistäsi riippuen voit sitten kohdistaa tarmosi joko tunkeilijaan tai omaan ihmiseesi. Parhaassa tapauksessa saat molemmat osapuolet liikkumaan ja korottamaan ääntään.

Jos haluat testata tunkeilijaa, käytä häneen puolustusviettiäsi. Voi kuinka rivakasti saat vieraan liikkumaan ja urheilemaan kun napsit sitä varpaista tai housunlahkeesta. Jos taas haluat huomiota omalta ihmiseltäsi, murise tulijalle ja pälyile mukamas pakotietä. Omistaja ottaa sinut syliisi ja lohduttaa ja hellii. Yleensä omistaja myös lahjoo sinut herkuilla hiljaiseksi.

Toisissa perheissä on vaan niin reagoimattomia ihmisiä, että ainoastaan olemalla hiljaa saa huomiota. Näissä perheissä ei lähdetä mukaan haukkumiseen eikä vierasta päästetä sisälle, ennen kuin sun pylly on tukevasti maassa. Vierastakin ne kohtelee ovella kuin ilmaa ja vasta olohuoneen sohvalla niitä voi vähän yrittää pelotella, silloin kun oma ihminen on keittämässä kahvia. Jos siis kyseessä on tällainen perhe voin vain valitella. Jotkin ihmiset on vaan niin tyhmiä, ettei ne kertakaikkiaan reagoi minkäänlaisiin ärsykkeisiin!

Ensi kerralla opetellaan hippaa ja muita kontaktilajeja
Kiiwi-krokotiili